Quantcast
Channel: Osinkosijoittaja
Viewing all articles
Browse latest Browse all 16

Vuoden 2016 yhteenveto

$
0
0

Pitkästä aikaa aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja palata blogin pariin. Jonkinasteinen kirjoitusväsymys tuli tuossa viimekesänä, kun jutut alkoivat toistamaan itseään. Tarkoitus ei ole kuitenkaan ollut lopettaa kirjoittelua, koska intoni osinkosijoittamiseen ei ole todellakaan kadonnut ja tietyllä tavalla blogin pitäminen antaa siihen ryhtiä.

Vuonna 2016 en päässyt ennätysosinkoihin, koska vuosi 2015 oli niin hyvä kaiken maailman öljyfirmojen ansiosta. Ei vuodesta kuitenkaan huonoa tullut ja päädyin toista kertaa osingoissa 10 000 euron yläpuolelle. On oikeastaan huikeaa ajatella, että kolmen viime vuoden aikana olen saanut osinkoina hieman yli 30 000 euroa.

Tässä on kuvana viime vuoden ja vuoden 2015 osinkokertymät. Näistä summista on vähennetty ulkomaisten osakkeiden lähdeverot:

Kuukausittain osingoissa on ihan reipasta vaihtelua. Täytyykin ostella tänä vuonna osakkeita, jotka maksavat osinkojaan vähän ”hiljaisempina” kuukausina. Takaraivossani on välitavoite, että saisin jokaisen kuukauden tukevasti tuhannen euron yläpuolelle.

Salkkuni arvonkehitys viime vuonna oli suhteellisen tasaista. Tässä on osingot mukana, mutta ei kovinkaan paljoa muuta pääoman lisäystä, kun viime vuonna meni aika paljon rahaa muutamaan hankintaan ja matkusteluun:

Rakkaalle seurantaosakkeelleni, eli MORL:lle, kuuluu myös ihan hyvää. Ostin MORL:ia elokuussa 2014 yhteensä 4 494,00 dollarilla. Kun viimeksi heinäkuulla kirjoitin raporttia, oli siihen mennessä osinkoja kertynyt 1489,92 dollaria.

Tuon jälkeen osinkoja on kertynyt tammikuun 2017 loppuun mennessä 341,47 dollaria lisää, eli yhteensä ollaan lukemassa 1831,29 dollaria. Tämä tekee noin 40,7% tuoton kahden ja puolen vuoden omistukselle. Aika hyvin tämä osake maksaa itseään takaisin. Osingot uudelleensijoittamalla olisin varmasti vielä pidemmällä.

Vuoden lopussa tein muutamia veromyyntejä. Ensinnäkin myin muutamia tappiolla olevia osakkeita pois, että saan osingoista meneviä veroja vähän pienennettyä. Verotukseen tullut muutos on todella loistava! Lisäksi myin UPM:n osakkeeni pois, koska ne olivat nousseet mielestäni jo vähän turhan paljon ja toisaalta minulla on vanhoja tappioita, joista ne voitot saan vähennettyä.

Tällä hetkellä minulla on käteistä salkussani jonkun verran ja ostoksille pitäisi jälleen ryhtyä… jäin noiden veromyyntien jälkeen ihmettelemään, että miten pörsseille käy kun Trumppi aloittaa virassaan. Ja hyvinhän niille on käynyt kaiken maailman romahdusprofeettojen ennustuksista huolimatta.

Pysykää muuten pystyssä liukkailla keleillä! Sattui tässä omaankin lähipiiriin liukastuminen tänään ja siitä seurannut luunmurtuma.

Mutta ei nyt pidempää tarinaa tällä kertaa. Palaan alkuvuoden tapahtumiin parin viikon sisällä.

 


Viewing all articles
Browse latest Browse all 16

Latest Images

Trending Articles